Lehdistötiedote: Nefco on myöntänyt rahoituksen Solar Water Solutionsille

Nefco on myöntänyt ympäristörahoituksen joka mahdollistaa vedenkäsittelyhankkeen Marokon eteläosissa.

Suomalainen innovaatio tuottaa pian puhdasta juomavettä kuivuuden piinaamassa Marokossa – perheyritys tähtää 35 miljardin dollarin maailmanmarkkinoille

Vesivarantoja säästävä ja akuton aurinkokäyttöinen vedenpuhdistusteknologia tekee merivedestä tai muusta epäpuhtaasta vedestä juomavettä päästöttömästi ja ilman suuria energiakustannuksia

 

Puhtaasta juomavedestä on maailmanlaajuinen pula: lähes 900 miljoonaa ihmistä kärsii juomakelpoisen veden puutteesta Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan. Vuonna 2015 perustettu espoolainen perheyritys Solar Water Solutions kehitti ensimmäisenä maailmassa aurinkokäyttöisen vedenpuhdistusmenetelmän, joka ei tarvitse verkkovirtaa tai akkuja toimiakseen. Teknologialla on kysyntää erityisesti kuivuudesta kärsivissä kehittyvissä maissa, joissa sähköverkot ovat vasta kehitteillä tai sähköä ei ole saatavilla tasaisesti. Yrityksen ainutlaatuisten laitteistojen puhtaan veden saantoprosentti on parhaimmillaan jopa 90, mikä mahdollistaa ekologisen vedenpuhdistuksen suolaantuneista kaivoista ja säästää niukkoja pohjavesivarantoja.

 

Solar Water Solutions sai syyskuussa ensimmäistä kertaa rahoitusta Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiöltä, Nefcolta, joka auttaa pohjoismaisia pk-yrityksiä skaalaamaan kestäviä ratkaisujaan kansainvälisille markkinoille. Rahoituksen avulla yritys vauhdittaa kansainvälistymistään ja toimittaa 10 vedenpuhdistusyksikköä Guelmim Oued Nounin alueelle eteläiseen Marokkoon. Seutu on kärsinyt historiansa ankarimmasta kuivuudesta viimeisen kahden vuoden ajan, mikä on saanut paikallishallinnon etsimään uusia vedenpuhdistusratkaisuja.

 

Puhdasta vettä entistä ympäristöystävällisemmin

 

Uusiutuvaan energiaan pohjautuvien haja-alueiden vedenpuhdistusjärjestelmien markkinoiden on ennustettu olevan yli 35 miljardia dollaria vuonna 2028. Uusiutuvalla energialla toimivia vedenpuhdistusmenetelmiä on maailmalla muitakin, mutta suomalaisen Solar Water Solutionsin teknologiasta tekee edullisemman ja entistä ympäristöystävällisemmän sen akuttomuus: vedenpuhdistusjärjestelmien valmistus vaatii pienempiä raaka-ainevirtoja, eikä ympäristölle haitallista ja vaikeasti käsiteltävää akkujätettä synny lainkaan.

 

Solar Water Solutionsin Marokkoon toimittamat vedenpuhdistusjärjestelmät auttavat vähentämään hiilidioksidipäästöjä 57 000 tonnia ja akkujätettä puolestaan 1600 tonnia laitteiston elinkaaren aikana yrityksen laskelmien mukaan. Vedenpuhdistamot voivat myös käyttää väliaikaisesti tuulivoimaa tai verkkovirtaa, kun aurinkoa ei riitä tarpeeksi. Suomalaisvalmisteista teknologiaa on keksinnön pilottivaiheessa kehitetty tiiviissä yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa.

“Puhdas juomavesi on elinehto ja sen tarve kasvaa maailmanlaajuisesti ilmastonmuutoksen myötä. Meillä on mahdollisuus mullistaa turvallisen ja edullisen juomaveden saatavuus etenkin maaseudulla. Tässä kestävä teknologiamme, vastuulliset paikalliset kumppanit ja rahoituksen saatavuus ovat avainasemassa. Nefcolta saatu rahoitus auttaa meitä viemään tuotteitamme myös muille kuivuudesta kärsiville ja kasvaville markkinoille, kuten Madagascariin ja Karibialle”, sanoo Solar Water Solutionsin toimitusjohtaja Antti Pohjola.

 

Lisätiedot:

Dennis Hamro-Drotz, Senior Investment Manager, Nefco
dennis.hamro-drotz@nefco.int, (+358) 010 6180 641

 

Solar Water Solutions

 

Solar Water Solutionsin patentoidut vedenpuhdistusjärjestelmät tekevät merivedestä juomavettä pelkkää uusiutuvaa energiaa käyttäen ja ratkaisevat siten yhden maailman suurimmista ongelmista. Edullinen ja kestävästi tehty suolanpoisto meri- ja kaivovedestä voi mullistaa kehittyvien maiden ja kuivuudesta kärsivien seutujen talouksia ympäri maailman. TIME-lehden vuoden 2020 parhaimpien keksintöjenlistalla erikoismaininnan saanut teknologia kuluttaa vähiten energiaa vastaaviin järjestelmiin verrattuna. Vuonna 2015 perustettu Solar Water Solutions on perheyritys, joka palvelee asiakkaitaan kumppaniverkostonsa avulla Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa, ja Etelä-Amerikassa. Lue lisää: solarwatersolutions.fi

 

Nefco

 

Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco rahoittaa pohjoismaisten vihreiden ja kestävien ratkaisujen viemistä globaaleille markkinoille. Vuonna 1990 Pohjoismaiden perustama Nefco on rahoittanut ja toteuttanut yli 1500 projektia muun muassa energiatehokkuuden, uusiutuvan energian, puhtaan veden ja viemäröinnin, jätehuollon ja puhtaampien teollisuusprosessien aloilla. Yli 600 pohjoismaista kasvuyritystä on saanut Nefcon rahoitusta kestävien teknologioidensa ja ratkaisujensa skaalaamiseen. Lue lisää: www.nefco.int.

Twitter

What is happening in Tuvalu💧
Tuvalu solved how to make clean water sustainably. The simplicity of operation and reliability were key decision points for selecting the Solar Water Solutions' seawater desalination system. #EnergySaving #FuelSaving #CleanWater #WeRunOnSolar ☀️

Great example of partnerships for #watersecurity ⬇️

Solar-powered water desalination units revive nearby borehole services facilitating a #Kenyan community’s easier access to clean water for multiple uses.

@SNV_Kenya @SolarWaterSolut @sanwatforall

https://snv.org/update/officially-open-clean-water-transforming-community-lives-kitui-county-kenya