
Namibian hiilinieluhankkeessa kasteluvesi tuotetaan aurinkovoimalla

Aurinkoenergiaa hyödyntävä kastelujärjestelmä on edullinen ja ympäristöystävällinen
Carbon Garden -yhteistyöhankeen tavoitteena on palvella alueen ekologisia ja taloudellisia tarpeita istuttamalla Namibiaan laaja puualue, jonka kasteluun käytetään puhdistettua suolaista meri- tai pohjavettä. Suolaisen veden puhdistamiseen käytetään vedenpuhdistusjärjestelmää, joka toimii kestävästi aurinkoenergialla.
”Namibia on yksi maailman kuivimmista maista ja sisämaassa suuri osa pohjavedestä on suolapitoista ja sellaisenaan huonoa käyttövettä. Ilmastonmuutoksen myötä monet kuivat alueet ovat muuttumassa entistä kuivemmiksi ja sitä myöstä asumiskelvottomiksi. Namibiassa puualue hillitsee metsien vähenemistä ja tukee maan taloutta. Tuleva puualue toimii hiilinieluna, eli se sitoo haitallisia hiilidioksidipäästöjä”, kertoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.


Avajaistilaisuudessa puheen pitivät Namibian ensimmäinen presidentti Dr. Sam S. Njuoma, maa- ja metsätalousministeri Alpheus G. !Naruseb ja Namibian yliopiston rehtori Kenneth Kamwi Matengu.
Namibian medioissa uutisoitiin laajalti, kuinka maan ensimmäinen presidentti haastoi puheessaan valtion edustajia priorisoimaan uusiutuvalla energialla toimivaa suolanpoistomenetelmää puhtaan juoma- ja talousveden tuottamisessa.


Lue lisää hankkkeesta Turun Yliopiston sivuilta.

TUTUSTU SOLARRO TUOTEPERHEESEEN
Puhdasta juomavettä merivedestä
SolarRO käänteisosmoosilaitteisto on täydellinen valinta merenrantamökille, saareen ja vapaa-ajan asumiseen haja-alueille, joissa ei ole kunnallista vesijohtoverkostoa. Se tuottaa puhdasta juoma- ja käyttövettä suoraan merestä – ilman puhtaan veden kuljettamista ja säilömistä kanistereissa tai vesipulloissa.