Juomavettä merivedestä? Vedenpuhdistuslaite tekee mökkeilystä entistä helpompaa
Vedenpuhdistuslaitteistomme on kätevä tapa saada puhdasta vettä mökille. Markus Sjöholmin mökillä kaikki käyttövesi saadaan suoraan omasta mökkirannasta pelkän auringon voimalla.Kesämökkiläisten arkeen kuuluu usein vesikanistereiden kantaminen puhdasta juomavettä varten. Markus Sjöholm päätti katkaista pitkäaikaisen perinteen ja luopua kanistereiden kantamisesta mökilleen.
Taalintehtaan edustalla sijaitsevan mökkisaaren vanha kaivo kuivui yleensä heinä- ja elokuun vaihteessa, minkä takia ylimääräistä hyötyliikuntaa piti harrastaa juuri keskellä parasta mökkeilysesonkia.
Taalintehtaan kesämökin kaikki käyttövesi saadaan suoraan omasta mökkirannasta auringon voimalla. Katolle asennetut aurinkopaneelit riittävät hyvin myös mökin muulle käyttösähkölle.
Vaihtoehtoja veden kantamiselle ei oikein tuntunut olevan ennen kuin Sjöholm kuuli tutultaan laitteesta, joka tekee merivedestä juomakelpoista. Asiaan tutustumisen jälkeen päätös oli hänen mukaansa nopeasti tehty.
- Aikaisemmin kuljetimme juomaveden saareen ja käytimme saunassa sadevettä. Nyt saamme puhdasta pesuvettä saunamökin hanasta ja ylämökkiinkin tulee paineellista vettä. Kaikki käyttövesi nousee pumpun avulla suoraan merestä omasta mökkirannastamme.
Käänteisosmoosi puhdistaa
Sjöholmien mökkielämän helpottumisesta voi kiittää automaattista vedenpuhdistussysteemiä. Kotimaiset SolarRO vedenpuhdistuslaitteet poistavat vedestä suolan, sinilevän ja muutkin epäpuhtaudet. Laiteet puhdistavat myös suolaantuneen porakaivoveden.
- Porakaivokohteissa vaadimme aina vesianalyysin teettämistä, sillä raakavedessä saattaa olla ainesosia, jotka vaativat erillistä lisäsuodatusta ennen laitettamme. Joskus meidän laitteemme taas on liian järeä vaihtoehto, kuten puhdasvetisissä järvissä, joiden puhdistamiseen riittää kevyemmätkin menetelmät. Tällaisissa tapauksissa ohjaamme asiakkaan oikeaan suuntaan, kertoo tekninen asiakaspalvelija Kalle Levola.
Levolan mukaan puhdistusprosessin toimintaperiaate on yksinkertainen. Raakavesi pumpataan laitteeseen, joka puhdistaa veden käänteisosmoosiprosessin avulla. Puhdas vesi ohjataan laitteesta ulos suoraan hanasta tai vesiautomaatin avulla paineellisena muihin vesipisteisiin – asiakkaan toiveiden mukaan.
Laitteistossamme on kaksi erityisesti mökkikohteisiin tarkoitettua mallia. Suomessa mökkiläisillä on käytössä jo yli 200 laitetta.
- Sjöholmien mökkisaari on hyvin tyypillinen kohde, mutta laitteemme on erinomainen ratkaisu mihin tahansa vaikeakulkuisiin ja syrjäisiin paikkoihin, joissa on vain raakavettä saatavilla, Levola sanoo.
Vaivaton ostaa ja asentaa
Tekninen asiakaspalvelija Kalle Levola esittelee SolarRO Mini 75 -laitetta, joka tuottaa merivedestä juomavettä jopa 40 litraa tunnissa.
Markus Sjöholm kehuu oikean vedenpuhdistuslaitteen ja tarvittavien lisäosien valinnan olleen helppoa.
- Kaikki sujui kätevästi puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Solar Water Solutionsilta osattiin ehdottaa juuri meidän mökillemme ja tarpeisiimme sopivaa ratkaisua, joten asiaa ei tarvinnut itse pähkäillä.
Laitteen asennuskin sujui helpommin ja nopeammin kuin Sjöholm oli osannut odottaa.
- Halusimme ajoittaa asennuksen lomakaudelle. Pelkäsin, etteivät asentajat ehtisi tulemaan heinäkuun alussa, mutta sekin onnistui. Kaksi asentajaa tavaroineen tulivat veneellä rantaan ja homma hoitui päivässä. Kaikki sujui täysin aikataulujen mukaisesti.
Levolan mukaan oikean laitteen valitseminen on yksinkertaista, kunhan arvioitu vedenkulutus ja käytettävä jännite ovat tiedossa.
- Tuotettavan puhtaan veden määrä kannattaa mitoittaa niin, että sitä riittää keittiön lisäksi saunaan ja pesutupaankin. Suurempi mallimme tuottaa makeasta vedestä 150 litraa puhdasta vettä tunnissa ja pienempi malli 75 litraa. Ei tietenkään kannata ostaa isompaa, jos pienempikin riittää. Laitteen pitää sopia myös käytettävään virtalähteeseen. Isommasta mallistamme on saatavilla 24 V -versio sekä verkkovirtaversio mutta pienempää mallia saa myös 12 V – versiona.
Laitteiston voi asentaa itse, mutta asiakkaalle tarjotaan aina myös asennusapua.
Oikea laite aurinkovoimalle
Sjöholmien mökillä vedenpuhdistus tapahtuu puhtaasti aurinkoenergian voimalla.
- Kesämökkimme puhdistuslaite on toiminut moitteettomasti ja paneeleista saamme kaiken muunkin tarvitsemamme käyttösähkön mökille, Sjöholm sanoo
Aurinkovoiman käyttöä suunnittelevalle laitteemme ovatkin loistava valinta.
- Vedenpuhdistuslaitteissamme on matala energiantarve ja ne sopivat hyvin kytkettäväksi vapaa-ajan asuntojen ja kesämökkien aurinkosähköjärjestelmiin. Lisäksi patentoidun venttiiliteknologiamme ansiosta laitteen systeemi on täysin säätövapaa ja se toimii automaattisesti, Levola kertoo.
Vielä ehtii ensi kesäksi
Sjöholm kertoo olleensa äärimmäisen tyytyväinen valintaansa.
- Laitteen kautta tuleva vesi on hyvänmakuista ja se on riittänyt meidän tarpeisiimme. Viime kesänä pesin mökistä painepesurilla vanhat maalit ja liat pois. Sekä sähkö että vesi riittivät vallan mainiosti.
Entä miten pitkään joutuu odottamaan, jos omalla mökillään haluaa luopua kantovedestä jo ensi kesänä? Levolan mukaan ei kauaa.
- Meillä on tällä hetkellä hyllyssä hyvin laitteita saatavilla, joten jos tulevana kesänä haluaa päästä nauttimaan puhtaasta vedestä suoraan omasta rannastaan – niin se kyllä onnistuu, Levola vakuuttaa ja päättää hymyillen.